maanantai 17. marraskuuta 2014

Lehtien joulu tekee tuloaan

Ensimmäiset soivat joululaulut kuultu kaupassa. Aivan läikähti sydämessä. Pian ollaankin jo siinä suurimmassa tunnelmassa. Olettehn huomanneet, että myös Radio Novan nettijouluradio on jo toiminnassa?  Itse olen tavannut pitää tuosta radiosta enemmän kuin siitä varsinaisesta Jouluradiosta.

Joulu alkaa tehdä tuloaan myös lehtiin. Kotimaiset joululehdet ovat tietenkin jo ilmestyneet ja nyt odotellaan niitä peruslehtien joulukuun numeroita. Ulkomaisten lehtien osalta joulunumerot ovat alkaneetkin jo ilmestyä kiitospäivänumeroiden jälkeen. Itsehän luen amerikkalaisia aikakauslehtiä lähinnä digiversioina Zinion kautta, jonne pääsee käsiksi ilmaisen rekiteröitymisen jälkeen, kunhan vain omistaa pääkaupunkiseudun Helmet-kirjastokortin. Hehkutinkin aiheesta lähes vuosi sitten täällä.

Tuonne digiarkistoon on ilmestynty jo ainakin Family Circle-, Good Housekeeping -, Traditional Home -, Everyday with Rachel Ray ja O-lehtien jouluiset numerot.  Lisää tulee varmasti lähiaikona. Itse odotan erityisen innolla Country Living - ja Marta Stewart Living -lehtiä. (Koska Martha, tai siis Marthan työryhmä on nerokas)



Asensin juuri koneelleni Zinion Windows 8-sovelluksen, jonka avulla näiden lehtien selailu on entistä näppärämpää. Lehdethän saa avattua myös ihan nettiselaimella tai älylaitteilla.

Olen tehnyt muuten muutamaa lehteä selaillessani sellaisen havainnon, että se överikimaltava ja -runsas tyyli on näköjään toden totta väistymässä myös Amerikassa, kuten koristetrendeistäkin on voinut päätellä. Ainakin lehdissä joulua edustaa astetta yksinkertaisempi ja tyylikkäämpi kuvasto, oukossa on myös paljon maalaishenkeä ja skandinaavisuutta. Tämä näkyy kovasti myös lehtien nettijutuissa.

1 kommentti:

  1. Mukavaa, että täälläkin on aloitettu joulubloggaus! Tunnelmallisia jouluvalmisteluja!

    VastaaPoista