perjantai 20. joulukuuta 2013

Piparilato ja 20. luukku

 Tadaah!  Sain kuin sainkin piparkakkutaloni eli piparkakkulatoni pystyyn.
Kokoaminen oli yllättävän helppoa ja sujui vikkelästi, etenkin kun tajusin vaihtaa liimaukset sulatetusta sokerista pikeeriin. Ei palaneita näppejä minulle tänä vuonna, kiitos. Vaikka yleensä kuuman sokerin kanssa olenkin ihan näppärä, niin en halunnut ottaa riskejä - varsinkin, kun liimattavia osia oli nyt niin monta.

Lopputulokseen olen oikein tyytyväinen. Toki se voisi olla suorempi ja siloitellumpi, mutta oikeastaan omaa silmääni miellyttää juuri tuollainen "säiden pieksemä" lato. Sellaisiahan ne nykyään täällä kotiseudun latomerilläkin ovat.

Piparkakkulato

Tänään saapui myös kuusi äidin luo ja hoitelin sen odottelemaan aatonaaton sisäänpääsyä kuistille. Jälleen kerran saatiin mukavan tuuhea ja symmetrinen kuusi - kiitos viljeltyihin kuusiin siirtymisen. Ennen haimme kuusen suvun metsistä, mutta tarkkojen estetiikkavaatimustemme vuoksi olemme jo vuosia sitten todenneet, että viljelty kuusi säästää sekä aikaa että hermoja. Se kun ei ole ihan selviö, että täydellisen kaunis kuusi löytyisi metsästä ihan hetkessä. Mitenkäs te muut kuusenne hankitte?

Kuusista puheenollen, mitä kummaa on mahtanut tapahtua tälle Helsingin Ruoholahden ostoskeskuksen pihalla seisovalle kuuselle. Otin tämän kuvan pari viikkoa sitten. Kyse ei ole siis siitä, että tuosta paljaasta kohdasta puuttuisi vain valot, vaan siinä oli valtava kolo. Lisäksi koko kuusi oli kallellaan. Nauratti ainakin minua.


---

Tänään joulukalenterissa muistellaan vanhoja hyviä aikoja. Kaikki ovat varmasti viime vuosinakin ainakin hetken katsoneet aattona Joulupukin kuumaa linjaa. Joulupukkina on nähty hurmaavan luonteva ja aidon oloinen Kosti Kotiranta jo vuodesta 1991. Ajatella, Kosti oli se oikea joulupukki myös minulle, kun olin vielä pukki-iässä. Viime vuonna suureksi harmiksi Kosti oli päättänyt pitää taukovuoden ja tuntui oudolta, kun aattoaamuna ei kuullutkaan tuttua ääntä.

Vähän aikaa sitten kuultiinkin ikävä uutinen: Kosti Kotiranta ei enää palaa joulupukin rooliin sairastumisen vuoksi. Ikävää, mutta ei kai tilnteeseen auta kuin sopeutua.

Kostin kunniaksi katsommekin tänään joulukalenterissa häntä tunnetuimmassa roolissaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti